PlayStation 5 kelpaa kuluttajille edelleen sitä vauhtia kun konsoleita saadaan kauppoihin – huima rajapyykki myynneissä rikki!

30 miljoonaa PS5-konsolia!

06.01.2023

PlayStation 5:n myynnit ovat ylittäneet hurjan rajapyykin, kertoo Sony.

Japanilaisjätti paukutteli PS5-myynneillä henkseleitään Consumer Electronics Show -tilaisuudessaan. Syyskuun lopussa laitteita oli toimitettu jälleenmyyjille 25 miljoonaa kappaletta. Tätä on seurannut joulukuu, masiinan suurin kuukausi koskaan, jolloin kokonaismyynnit ylittivät jo 30 miljoonan kappaleen rajapyykin.

Vauhdin voi olettaa jatkuvan kiitettävänä myös vuonna 2023, saadaanhan kauppoihin esimerkiksi odotettu PSVR2 -virtuaalikypärä. Uusista pelijulkistuksista uutisoimmekin jo aiemmin.

 

Lisää luettavaa