Pitkään työstetty Digimon Survive julkaistaan vihdoin heinäkuun lopussa – katso uusi pelikuvatraileri täältä

Digimon Surviven julkaisu lähestyy.

04.07.2022

Digimon Survive esittäytyy uuden pelikuvatrailerin voimin.

Digimon Survive julkistettiin jo nelisen vuotta sitten, minkä jälkeen myös julkaisupäivää on jouduttu siirtämään muutamaan otteeseen. Valmista on kuitenkin tulossa heinäkuiseen julkaisupäivään mennessä, sen kertoo jo tuore pelikuvatrailerikin. Puolentoista minuutin videolla nähdään hieman pelin juonikuvioita, mekaniikkoja ja vuoropohjaista taistelunmäiskettäkin.

Digimon Survive julkaistaan pc:lle, PlayStation 4:lle, Switchille sekä Xbox Onelle heinäkuun 29. päivä.

Lähde: Gematsu

Lisää luettavaa