Pidetty ilmaispelattava mätkintäpeli poistetaan linjoilta odottamaan ensi vuoden täyttä julkaisua

Hei hei MultiVersus, ainakin hetkeksi.

28.03.2023

MultiVersus-mätkintä vedetään pidemmäksi aikaa linjoilta.

MultiVersusta on voinut pelata avoimen betan muodossa jo männä vuoden puolivälin tienoilta lähtien. Lupaavan alun jälkeen pelaajamäärät kuitenkin laskivat rajusti eikä lisää sisältöäkään ole saatu linjoille kaivattua tahtia.

Nyt MultiVersuksen verkkopuoli on päätetty laittaa kokonaan säppiin odottelemaan alkuvuoden 2024 lopullista julkaisuajankohtaa. Radikaaleja uudistuksia on luvassa ainakin nettikoodiin, seuranhakuun ja etenemisjärjestelmään. Kaikki betan aikana tienattu eteneminen myös siirtyy reilusti uutta sisältöä ja pelimoodeja sisältävään lopulliseen julkaisuun. Beta päättyy näillä näkymin kesäkuun 25. päivä.

Player First Gamesin kehittämä MultiVersus on saatavilla pc:lle ja Xbox- ja PlayStation-konsoleille.

Lisää luettavaa