Pelimaailman oma huru-ukkoennustaja taas otsikoissa – veikkailee jo kaukaisen pelin arvosanakeskiarvoa

08.11.2016

Michael Pachter on melkoinen veikko.

Pelimaailman epäilemättä tunnetuin niin sanottu analyytikko on jo mennyt veikkailemaan, millainen vasta ensi vuoden syksyllä julkaistavan Red Dead Redemption 2:n vastaanotto tulee olemaan. Aiemmin Pachter on muun muassa vertaillut pornon ja pelaamisen yhteyttä.

Pachterin mukaan RDR2 tulee pärjäämään erinomaisesti, mitä arvosanoihin tulee. Mies jakoi mietteitään GamingBoltin haastattelussa:

Rockstarin menneisyys on ristiriitainen”, Pachter sanoi. ”He ovat tehneet pelejä, joita kriitikot eivät ole arvostaneet erityisen paljon, mutta en toisaalta pysty muistamaan, että Rockstarin peli olisi koskaan saanut alle 83:n Metascorea. GTA5:n kaltaisella pelillä puolestaan on tietystikin 97, mikä mahdollisesti tekee siitä kaikkien aikojen parhaiten arvostellun pelin, Ocarina of Time saattoi olla vielä korkeammalla. He ovat kuitenkin mahtavia jatkuvasti. Silloin tällöin he ehkä laukovat ohi, kuten he taisivat muistaakseni tehdä Max Payne 3:n kanssa.

Pachter myös kuvaili, kuinka esimerkiksi Bully ei kerännyt kovinkaan laajaa kiinnostusta, mutta pelaajat pititivät siitä kovasti. Manhuntia hän puolestaan kuvaili ehkäpä liian raa’aksi joillekin, mutta oikeinkin hyvin tehdyksi. Lisäksi hän totesi Red Deadin olleen alun perin Capcomin peli ja LA Noiren olleen myös studion ulkopuolelta.

 

Kaikki, mihin he koskevat, muuttuu loistavaksi. On vaikeaa ennustaa markkinamenestyksen määrää uusille tuotemerkeille. Tällä on kuitenkin jo valmis yleisö. Viimeisin Red Dead myi muistaakseni 14 miljoonaa. Vuonna 2010 oli siis 14 miljoonaa ihmistä, ja GTA:ta pelasi 66 miljoonaa ihmistä. Joten 66 miljoonaa ihmistä varmastikin antaa pelille mahdollisuuden. Ei ole siis vielä varmaa, paljonko peli tulee myymään, mutta ei ole kysymystäkään, etteikö se olisi ilmiömäinen peli. En löisi rahojani likoon alle 90 pisteen Metascoresta, mutta löisin vetoa yli 92 tai 93 pisteestä, koska Rockstar vain on niin hyvä.

Onhan tuo mielenkiintoista analyysia, mutta pelin julkaisuun on silti vielä vuosi. Tuskin kukaan meistä kuitenkaan uskaltaa odottaa pelistä huonoa, sillä menestyneeltä Rockstarilta ei ainakaan rahaa ja resursseja puutu. Se kertoo jo paljon.

 

Lisää luettavaa