Peliklassikko System Shockin uusintaversio sai rahoituksen kokoon

System Shock: Enhanced Editionin on määrä ilmestyä vuonna 2017.

Nightdive Studios on saanut Kickstarterissa tavoitteensa kokoon peliklassikko System Shockin uusintaversiolle. Tavoitesumma 900 000 dollaria on jo täyttynyt, vaikka keräys on auki vielä 18 päivää.

Identtisestä nimestään huolimatta System Shock: Enhanced Edition ei ole sama peli, kuin GOG.comin myymä päivitetty versio. Nightdive Studios  väkertää klassikkopelistä kokonaan uudelleenrakennettua versiota, eikä kyse ole siis pelkästä ”remasteroinnista”.

System Shock: Enhanced Edition luvataan julkaista ennen vuoden 2017 loppua. Tekeillä on tällä hetkellä versiot PC:lle ja Xbox Onelle, mutta jos kokoon saadaan vielä ylimääräiset 200 000, tullaan uusintaversio kääntämään myös Macille ja Linuxille.

Vuonna 1994 ilmestynyt System Shock on yksi merkittävimmistä ja vaikutusvaltaisimmista FPS-peleistä, ja sitä ylistetään usein yhdeksi historian parhaista videopeleistä. Pelin sai vuonna 1999 jatko-osan System Shock 2, ja BioShock-sarjaa pidetään sen henkisenä perillisenä.

Alta näet System Shock: Enhanced Edition -projektin Kickstarter-esittelyn. Rahoituksesta uutisoi Polygon.

Lisää luettavaa