PC-myynti huima – Xbox Onen ”yksinoikeuspeli” myi pc:llä kolme kertaa enemmän

27.02.2016

Superdata-niminen kuluttajakäyttäytymistä tarkkaileva yhtiö on julkaissut mielenkiintoisia tuloksia Rise of the Tomb Raider -pelin myyntiluvuista.

Rise of the Tomb Raider julkaistiin ”yksinoikeudella” Xbox Onelle viime vuoden marraskuussa. Se julkaistiin kuitenkin samaan aikaan kuin Fallout 4, ja sen myyntiluvut olivat maltilliset. Pelin pc-versio ilmestyi tamikuussa, eikä sen kanssa julkaistu mitään muuta suurpeliä. Tämä näkyi selvästi pelin myyntitilastoissa. Pc-versio myi ensimmäisen kuukauden aikana peräti kolme kertaa enemmän kuin Xbox Onella.

Microsoft on kertonut, että Rise of the Tomb Raider on myynyt Xbox Onellakin jo yli miljoona kappaletta.

Peli saapuu PS4:lle loppuvuodesta.

Lisää luettavaa