Omalaatuisella idealla höystetty kauhupeli ei sittenkään jää vain PC-yksinoikeudeksi

17.01.2017

Aiemmin PC:lle vahvistettu Kickstarter-projekti Perception on tekemässä matkaansa myös konsolille.

PlayStation Blogissa julkaistun tiedotteen mukaan tulevasta tarinapohjaisesta kauhuseikkailusta päästään nauttimaan myös PlayStation 4:llä. Pelissä vaelletaan sokeudesta kärsivällä Cassie-tytöllä, joka on kuitenkin epätavallisen kuuloaistinsa ansiosta kykenevä hahmottamaan ympäristöä muun muassa tämän kävelystä syntyvien ääniaaltojen avulla. Tarkempaa osviittaa erikoisesta kauhuseikkailusta saa pelistä julkaistulta trailerilta, joka on nähtävissä oheiselta videolta.

Perceptionin kehityksestä vastaa BioShock– ja Dead Space -kehittäjien perustama The Deep End Games siinä missä PS4-version julkaisua on mukana avittamassa puolalainen Feardemic-studio. Pelin julkaisupäivä on toistaiseksi hämärän peitossa.

 

 

 

 

Lisää luettavaa