Odotus pitkittyy: The Messenger -kehittäjän uutuuspeli siirtyi ensi vuoden puolelle

Sea of Stars nähdään sittenkin vasta ensi vuonna.

30.06.2022

Parin vuoden takaisella The Messenger -indiehitillään debytoinut Sabotage on päättänyt siirtää Sea of Stars -roolipelinsä julkaisua myöhemmäksi.

Männävuosien retropeleistä inspiroituneen vuoropohjaisen ropelluksen uudeksi julkaisuikkunaksi on annettu nyt ympäripyöreästi vuosi 2023. Alkujaan pelin oli määrä ilmestyä tämän vuoden lopulla, mutta toisin kävi. Viivästymisen syyksi on annettu studion halu saattaa tuotos valmiiksi tinkimättä paitsi itse pelin laadusta myös tekijätiimin hyvinvoinnista. Jonkinlaista pelikuvamaistiaista kehittäjät ovat kuitenkin lupailleet tarjoavansa vielä tämän vuoden aikana.

Sea of Stars on matkalla Nintendo Switchille ja Steamin kautta pc:lle. Tähänastisia tiedonmurusia ja maistiaisia voi käydä tähyilemässä sen omalta Steam-sivulta.

Lisää luettavaa