Nyt vanhukset ohjaimiin: Tutkimuksen mukaan videopelit skarppaavat mentaalisia kykyjä

05.09.2013

Pelien vaikutuksia tutkitaan nykyisin jo muutenkin kuin peliväkivallan tapauksessa. Naturen julkaisema tuore tutkimus näyttäisi osoittavan, että videopelit voivat parantaa ihmisten mentaalisia kykyjä, kuten keskittymistä ja kykyä useamman asian samanaikaiseen prosessointiin.

Nuorten elämäntapapelaajien sijaan tutkimuksessa keskityttiin 60-85-vuotiaisiin, joilla ei ilmeisesti ollut kokemusta pelaamisesta. Kalifornian yliopiston järjestämässä tutkimuksessa vanhukset laitettiin pelaamaan kolmiulotteista NeuroRacer-peliä, jossa heidän tuli reagoida annettuihin ohjeisiin analogisella peliohjaimella. Tohtori Adam Gazzaleyn tiimi mittasi sitten reaktioaikaa ja -tarkkuutta, jotka paranivat selvästi useimpien pelikertojen myötä.

Merkittävää oli myös, että yhteensä 12 pelituntia keränneet vanhukset pärjäsivät lopulta pelissä paremmin kuin kylmiltään kokeeseen tuodut parikymppiset. Jatkotutkimuksessa selvisi myös, etteivät vaikutukset olleet vain ohimeneviä, vaan valtaosalla koehenkilöistä parantunut tarkkuus ja reaktioaika olivat ennallaan vielä puolen vuoden jälkeen. Tämä on merkittävää myös siksi, että juuri tutkitut mentaaliset kyvyt yleensä heikkenevät iän myötä.

Hauska yksityiskohta on myös se, että koehenkilöt alkoivat pitää pelaamisesta. 65-vuotias Ann Linsey myönsi odottavansa pelaamaan pääsemistä ja harmittelevansa sen loppumista. Pelaaminen on näköjään koukuttavaa iästä huolimatta.

Uutisesta raportoi GameZone.

Lisää luettavaa