Nintendo ei ole kiinnostunut VR-teknologiasta tai 4K:sta – yhtiöltä kerrotaan miksi

Nintendo ei lähde seuraamaan kilpailijoiden jalanjälkiä.

15.01.2018

Nintendolla ei ole mielenkiintoa lähteä mukaan VR-tekniikalla sekä 4K-resoluutiolla käytävään kilpailuun.

Nintendo Ranskan puheenjohtaja Philippe Lavoué kertoi Les Numériques -lehdelle antamassaan haastattelussa syyksi sen, ettei Nintendo näe VR-tekniikkaa nähdä vielä tarpeeksi kehittyneenä, jotta sitä olisi järkevää lähteä tarjoamaan suuremman valtavirran pelaajille. Saman on todettu pätevän myös 4K:n osalta, jonka ei Nintendolla uskota yleistyvän niin laajalti, että yhtiön kannattaisi lähteä siihen sijoittamaan.

Kuten pitkälti Wii-konsolin ajoista asti, haluaa Nintendo vastaisuudessakin kulkea omaa tietään. Yhtiö ei täten ole jatkossakaan aikeissa tehdä jotain vain sen takia, koska kilpailijat tekevät tai mihin suuntaan markkinat näyttäisivät menevän. Samojen polkujen kulkeminen koituisi Lavouén mukaan Nintendon kuolemaksi. ”Switchillä yhtiön on mahdollista hyödyntää erilaisia käyttötapoja käyttäjien elämiin mukautettuna”, summaa Lavoué.

Lähde: Game Informer

Lisää luettavaa