Nicolas Cage revittelee oikein kunnolla tulevassa roolissaan – astuu kaikkien aikojen kuvatuimman pahiksen rooliin

Tämähän voi olla hyväkin!

07.01.2022

Nicolas Cage esittää tulevassa Renfield-nimisessä elokuvassa Draculaa. Reinfield on komedia, joten saas nähdä, millaiseen irrotteluun Cage tällä kertaa intoutuu.

Draculasta on tehty yli 200 elokuvaa, ja kreivistä onkin tehty eniten elokuvia Sherlock Holmesin jälkeen, ainakin mikäli Wikipediaan on uskominen.

Renfield-elokuva kertoo Draculan aisaparin R.M. Renfieldin tarinan. Nimiroolissa nähdään Nicholas Hoult, joka on tunnettu Mad Max: Fury Road -leffasta. Muita näyttelijöitä ovat Ben Schwartz (Parks And Recreation) sekä Awkwafina (Shang-Chi And The Legend Of The Ten Rings).

Elokuvan ohjaa Chris McKay, joka on tunnettu The Lego Batman Movie -leffan ohjaajana.

Variety-elokuvalehdelle Nicolas Cage kertoi, että aikoo perustaa hahmonsa Bela Lugosin sekä Frank Langellan Dracula-suorituksiin. Tämän lisäksi hän aikoo ammentaa mallia myös Ringu-kauhuleffan Samara-hahmosta.

Cage kertoo, että haluaa tehdä Draculastaan täysin uudenlaisen ja omaperäisen. Ensimmäistä kertaahan Cage ei ”vampyyriä” näyttele, sillä tästä uutisesta löytyvä meemikuva on leffasta Vampire’s Kiss vuodelta 1988.

Lisää luettavaa