Netflixin loistava supersankarisarja tekee paluun – ensimmäiset kiusoittelukuvat saatiin

Umbrella Academy saa kolmannen kauden.

Dark Horse Comicsin Umbrella Academy -sarjakuvaan perustuva Netflix-sarja ilmestyi suoratoistopalveluun vuonna 2019.

Sarja nousi heti hitiksi, ja ensimmäisen kuukauden aikana sitä katsottiin peräti yli 45 miljoonaa kertaa. Kakkoskausi saatiin vuotta myöhemmin.

Kolmas kausi on tulossa, mutta se ei ole vielä saanut virallista julkaisupäivämäärää. Sarjassa esiintyvää Allison Hargreeves -nimistä hahmoa näyttelevä Emmy Raver-Lampman kertoi Collider-lehdelle vähän aikaa sitten, että näyttelijät äänittelevät tällä hetkellä uusiksi dialogia ja sarjaa viimeistellään muutenkin julkaisukuntoon. Näyttelijä kertoi, että sarjaa yritetään työstää kuntoon niin, että se voitaisiin julkaista kesän aikana.

Kolmannesta kaudesta julkaistiin kuitenkin julisteita, joista voi päätellä ainakin sen, että vanhat tutu hahmot palaavat seuraavallekin kaudelle.

Kuvia voit katsella alta klikkaamalla twiittiä ja selaamalla ketjua alaspäin.

Kuvan alta löydät muistin virkistykseksi ensimmäisen kauden trailerin.

YouTube video

Lisää luettavaa