Naughty Dog vahvistaa odotetun moninpelin viivästyvän – myös uusi yksinpeli työn alla

The Last of Us -moninpeliä saadaan vielä odotella.

27.05.2023

Pitkään työstetyn The Last of Us -verkkomoninpelin kehitys ottaa vielä aikansa.

Naughty Dog on tiedottanut projektin olevan yhä tekeillä, joskin kehitystyön edetessä studio on havahtunut tarvitsevansa vielä lisäaikaa. Alkujaan The Last of Us Part II:n kehitysvaiheessa itsenäiseksi projektiksi irtaantuneesta moninpelistä ei olla saatu viime vuosien aikana paria konseptikuvaa kummoisempaa tietoa. Myös julkaisuaikataulu on sekin pidetty vielä tyystin pimennossa. Kiirettä moninpelin kanssa ei siis Naughty Dogilla ainakaan pidetä – mikä on varmasti lopputuleman kannalta vain hyvä asia.

The Last of Us -moninpeliprojektin lisäksi Naughty Dog on vahvistanut puuhailevansa täysin uuden yksinpelin parissa, josta studion lupailujen perusteella saadaan tietää lisää jo lähiaikoina. Naughty Dogin kynäilemä tiedote on lukaistavissa kokonaisuudessaan alle upotetusta twiitistä.

Lisää luettavaa