Cloud Imperium Gamesin avaruusseikkailu Star Citizen puhuttaa jälleen, joskin tällä kertaa mikromaksujensa osalta.
Vaikkei peliä vieläkään virallisen julkaisupäivän suhteen näy eikä kuullu, on Cloud Imperium Games alkanut jo kaupitella varsin tuhtia sisältöpakettia, jonka ostaja saa itselleen muun muassa 117 erilaista avaruusalusta sekä muuta lisätavaraa. Hintaa paketilla kuitenkin myös piisaa, minkä rinnalla monen muun pelitalon mikromaksupolitiikka ei taida tuntua yhtikäs missään. The Legatus Pack kustantaa nimittäin 27 000 dollaria eli sellaiset 23 200 euroa.
Eikä siinä vielä kaikki, sillä jo pelkästä paketin sisällön näkemisestä on siitäkin pulitettava jo 1000 dollaria. Halutessaan The Legatus Packin sisällöstä voi kuitenkin yrittää tiedustella myös pelin asiakaspalvelulta.
Tähän mennessä jo useita miljoonia joukkorahoituksella kerännyt Star Citizen ja sen Squadron 42 -yksinpelikampanja ovat kumpikin kehitteillä PC:lle. Pelin alfa-version kokeiluun voi osallistua täältä.
Lähde: MMOPulse