Mielipiteitä jakanut Oddworld-seikkailu palaa ehostettuna loppukuusta

Oddworld: Soulstorm Enhanced Edition sai julkaisupäivän.

15.11.2021

Huhtikuussa nähty Oddworld: Soulstorm julkaistaan aiempaa paranneltuna vielä tämän kuun aikana.

Kevään julkaisussaan jokseenkin nihkeän vastaanoton saanut tasoloikinta pyrkii uudella Enhanced Edition -painoksella paikkailemaan suurimpia kolhujaan. Esimerkiksi pelimekaniikkoja on viilailtu uuteen uskoon, minkä lisäksi äänimaailmaa ja tekoälyä on niitäkin viritelty parempiin kuosiin – täysin uutta sisältöä tietenkään unohtamatta. Samaan syssyyn alkujaan pc:lle, PS4:lle ja PS5:lle julkaistu peli tekee debyyttinsä myös Xbox-konsoleilla. Alkuperäisen pelin omistajat saavat Enhanced Editionin ilmaisena päivityksenä.

Oddworld: Soulstorm Enhanced Edition nähdään 30. marraskuuta pc:llä, PlayStation 4:llä, PlayStation 5:llä sekä Xbox Onella ja Xbox Seriesillä. Päiväyksen oheen saadun trailerin voi ottaa katseluun alta.

Lisää luettavaa