The Secret of Monkey Island lienee liioittelematta yksi maailman rakastetuimpia pelejä. Sen hurtti ja sekopäinen huumori sekoitti pelaajat totaalisesti pelin ensimmäisen osan ilmestyttyä vuonna 1990.
Maniac Mansion, Day of the Tentacle ja muut klassiset seikkailupelit ovat osa pelimaailman kaanonia – ja ihan ansaitusti. Pelit olivat oivaltavia ja niiden käsikirjoitus lähenteli neroutta. Toki aika kultaa muistot, ja esimerkiksi välillä täysin tärähtäneet ”yhdistä koira tikkariin ja se muuttuu tuliaseeksi” -tehtävät aiheuttivat vakavia raivokohtauksia. Seikkailupelien kultakaudella ei internetistä ollut tietoakaan, ja kun sitä kerran jumahti pelissä johonkin paikkaan niin siitä ei helpolla eteenpäin päässyt.
Silti niissä oli omanlaisensa tunnelma, ja niitä jaksoi pelata tuntikaupalla. Tämän päivän kolmekymppiset pelikuluttajat ovat oivia ostajia nykyaikaistetuille seikkailupeleille, ja Kickstarter-varainkeruusivusto onkin täynne erilaisia seikkailupelien tekijöitä, jotka haluavat osansa meidän retroilijoiden rahoista.
Ongelmana kuitenkin on se, että nykyiset seikkailupelit ovat liian usein liian itsetietoisia. Kun seikkailupeleistä lähdetään tekemään samanalaisia kuin kulttiklassikoista, ei lopputulos voi olla mitään muuta kuin pieni pettymys. Kulttitekeleet syntyvät aina vahingossa, eikä niitä suunnitella kulttisuosio mielessä.
Nykypäivän seikkailupeleistä löytyy myös maagisia kokemuksia. The Walking Dead -pelit ovat tavallaan samaa jatkumoa, ja niiden tarinankerronta on huimaa. Silti esimerkiksi Monkey Island -peleistä tutun Tim Schaferin Broken Age: Act 1 oli pieni pettymys: Hyvä peli, joka ei kuitenkaan säväyttänyt oikein millään tavoin. Myös paluun tehnyt Broken Sword -pelisarja näyttää lievästi sanottuna odouksia heikommalta.
Toki nykyisillä seikkailupeleillä on epäreilu tehtävä tyydyttää meitä retropelaajia. Silti se kuuluisa jokin tuntuu nykyseikkailuista puuttuvan.
Jarkko Fräntilä