Pelasin eilen GTA V:sta yli seitsemän tuntia. Pelimaailma vei välittömästi mukanaan, ja Rockstar on tehnyt uskomattoman hienoa työtä mallintaessaan eläväisen, kauniin ja realistisen fantasiakuvan Los Santosista ja sen ympäristöstä.
Minulle GTA V:n maailma on paradoksaalisesti kuitenkin juuri se asia, mikä estää peliä nousemasta omalla kaikkien aikojen pelit -listallani Elder Scrolls V: Skyrimin fantasiaympäristön tai Fallout: New Vegasin tummasävyisen, futuristisen peliuniversumin rinnalle.
Kun pelaan peliä, haluan uppoutua kokemukseen, millaista en voi itse elossani kokea. Magia, lohikäärmeet, mielikuvitukselliset aseet ja ydintuhon jälkeiset mutantit ovat asioista, joita ei ole olemassa. Pohjois-Korea saattaa vielä elinaikanani näistä viimeisimmän saada aikaisiksi, mutta sekin on melko epätodennäköistä.
Seitsemän pelitunnin aikana olen pelannut GTA V:ssä tennistä, käynyt golffaamassa, strippiluolassa, hengaillut talojen katoilla ja katsellut kaunista auringonlaskua kukkulan päällä.
Silti: maailma, jollaisessa ei voi koskaan vierailla on minulle automaattisesti kiinnostavampi kuin maailma, joka pohjautuu todellisuuteen.
GTA V on uskomattoman hieno peli, siitä ei ole kysymys. Työnteko on vaikeaa, sillä teen töitä kotitoimistostani käsin, ja peli kutsuu tälläkin hetkellä luokseen televisiossani. Pelaan sitä aina kirjoitussessioiden välissä.
GTA V ei kuitenkaan ole pakopaikka toiseen maailmaan, vaan kurkistus toisenlaiseen nykyhetkeen.
GTA V on peli, johon tulevan sukupolven tuotoksia tullaan vertaamaan. Silti minulle Elder Scrolls V: Skyrim ja Fallout: New Vegas tulevat olemaan ne tämän konsolisukupolven pelit, joiden maailma vei täysin uusiin ulottuvuuksiin.
Jarkko Fräntilä