Mielipide: Ei ole PS4-pelaajankaan elämä helppoa – tässä yllättävä ongelma

12.03.2017

Playstation 4:llä tuntuisi menevän erittäin hyvin, mutta ei se ole PS4-pelaajankaan elämä yhtä auvoa.

Ongelma on kieltämättä positiivista sorttia, mutta olemassa se on silti. Nimittäin kriitikoiden ylistämiä pelejä on tullut alkuvuodesta sen verran paljon, että monella meistä on joko raha tai aika kortilla. Tämän lisäksi joudumme painiskelemaan ostopäätöksen kanssa vähän turhankin paljon.

Tulevaa pelitarjontaa ja uusia arvosteluita katsoo jo melkein toivoen, että edes jonkun hypetetyistä nimikkeistä voisi jättää välistä. Tämä pätee siis erityisesti meihin pelaajiin, jotka kuljemme ennen kaikkea laadun, emmekä ainoastaan genren perässä. Niin sanottua allekirjoittanutta esimerkiksi kiinnostaa alkuvuoden peleistä kaikki nämä:

Yakuza 0 – Tätä on tullut pelattuakin jo lähes 140 tuntia, mistä osa on tosin ollut idlailua rahaa farmatessa. Oikeita pelitunteja on kuitenkin taatusti yli 120, mikä on tämän genren pelille melkoinen määrä. Tehtävää yksinkertaisesti on niin paljon ja peli on niin huolella tehty, että haaveissa on vetää siitä lähestulkoon 100 %. Toistaiseksi olen ”completion listin” mukaan noin 87 prosentissa, mutta viimeiset prosentit vaativat rutkasti työtä. Ja perhanan Final Fantasy XV:kin jäi kesken, kun rupesin päätoimiseksi Yakuza 0 -pelaajaksi.

Horizon: Zero Dawn – Mielettömän kaunis peli, jota pidetään yhtenä tämän sukupolven parhaista. Kello käy… missäköhän vaiheessa tämä ehtisi?

Nioh – Tällainen action-mäiskintä iskee aina, mutta aika on kortilla ja kiirettä pitää. Pelistä varmasti tulisi nautittua, kun siihen sisään pääsee, mutta mites kun tulee näitä muitakin pelejä?

Nier: Automata – Superarvostettua japskimeininkiä, ei varmastikaan jätä kylmäksi.

Persona 5 – Ja jälleen laatua nousevan auringon maasta. Jonkinlainen RPG kyseessä, joten pelivideoista ei vielä hirveästi kuvaa saa. Ilmeisesti kuitenkin fantastinen peli.

Mass Effect: Andromeda – Trilogia tuli ahmittua läpi innolla, ja tämä kuuluu jotenkin suomalaisenkin pelaajan vakiokalustoon ja on osana sarjaa monien odotuslistan kärjessä. Kaveri ennakkotilasi jo omansa, ja olisihan se kiva vetää samaan aikaan lävitse.

Tähän voi sekaan heittää monille pelaajille myös esimerkiksi Resident Evil 7:n ja varmasti monia muitakin. Itseltäkin jäi melko todennäköisesti muutama nimike puuttumaan. Korkeaa laatua näyttäisi joka tapauksessa olevan sen verran paljon tarjolla, että josko osa näistä peleistä tulisi kahlattua vasta alelaarista jonakin päivänä. Usein alennuksia katsoessa tulee se olo, että mähän olen pelannut jo kaiken itseä kiinnostavan lävitse.

Toivotaan, että edes jokin peli välillä floppaisi, kun tämänkin listan nimikkeet verottaisivat varallisuutta uutena jo sen 6 x 60 = 360 euroa! 😉

Lisää luettavaa