Mielipide: Autuaita ovat nykypäivän nuoret pelaajat – Nörtti vuosimallia -87 tilittää

Meikäläinen syntyi vuonna 1987, maagisella kasarilla. Tiltin lukijoita puolestaan on monessa polvessa. On meitä minun ikäisiäni, on minua vanhempia sekä on minua nuorempia.

Minua ei sinänsä harmita laisinkaan, että aloitin pelipäiväni Commodore 64:llä. Tuohon aikaan kasetit ja disketit toimivat vain silloin tällöin, mutta silloin kun pelikuva piirtyi näytölle kerrankin kunnolla, oli pelaamaan pääseminen juhlaa. Haastetta vanhoissa peleissä riitti kuitenkin sen verran, että mitään kuuden tunnin open world -pelisessioita ei silloin vedelty. Vartin sellaista pirun vaikeaa avaruusräiskintää tavallisesti jaksoi, kunnes hermot pettivät ja virta koneesta sammui. Jos ei itse ehtinyt kyllästyä ensin, niin eiköhän laite viimeistään kasetin kääntövaiheessa hirttänyt kiinni.

Vanhassa ajassa oli jotakin nostalgista. Se oli kultaista ja vaikeaa nuoruutta, josta ei kuitenkaan vaihtaisi päivääkään pois. Eikä silloin toisaalta ollut tietoa paremmastakaan.

Se, mikä nykypäivänä kuitenkin käy kateeksi, on nykymaailmasta löytyvän fanikaman runsaus. Muistan kun fanitin pikkupoikana Sonic the Hedgehoggia ja lähestulkoon pyörryin onnesta, kun äiti sattumalta löysi kirpparilta sinisen siilin pehmoleluhahmona. Tai entä se, kun kiikutin Anttilasta (RIP) naapurinpojan vinkkauksen jälkeen valtavan Sonic-julisteen seinälleni? Se oli jotain se.

Tänä päivänä fanikamaa on kuitenkin jo rikollisen helppoa saada – fanittaminen on helpompaa kuin koskaan aiemmin! Kun kirjoittaa nettihuutokauppa Ebayhin melkein minkä tahansa pelin nimen, tulvahtaa hausta silmien eteen soundtrack-levyjä, t-paitaa, figuureita, lounaslaatikkoa ja mitä milloinkin. Sonic-haullakin löytyi päiväpeittoa ja verhoja – sellaisia tavaroita, jotka olisivat lapsuudessani saaneet minut pakahtumaan onnesta. Nyt en voi muuta kuin katsoa noita tuotteita ja harmitella, että olen jo hitto vie aikuinen mies. Enhän minä nyt sentään kehtaisi mitään Sonic-verhoja makuuhuoneeni ikkunaan laittaa! 2-vuotiaalle pojalleni toisaalta…