Melkoinen yllätys: Suositusta kauhupelisarjasta tulossa useita elokuvia

21.05.2017

Resident Evil on saamassa peräti kuusi uutta elokuvaa. Jep: taas.

Resident Evil -elokuvasarja sai viime vuonna The Final Chapter -nimisen elokuvan, mutta nyt kauhupelistä ollaan tekemättä jopa kuutta uutta elokuvaa. Kyseessä on siis kokonainen reboot.

Vastuussa elokuvista on Constantin Film -niminen saksalainen elokuvastudio, joka on tuottanut aiemmat Resi-elokuvat ja omistaa edelleen tuotemerkin oikeudet. Uusien kuuden elokuvan tekeminen ei sinänsä ole ihmekään, että kyseessä on kaikkein aikojen tuottoisin videopelielokuvasarja.

Tietoja reboot-sarjasta ei ole vielä annettu julkisuuteen, mutta ilmeisesti aiempien kuuden elokuvan käsikirjoittaja ja neljän niistä ohjaaja Paul W.S. Anderson ei ole mukana remmissä tällä kertaa. Anderson on naimisissa Milla Jovovichin kanssa, joten oletettavasti häntäkään ei nähdä näyttelemässä uusissa elokuvissa.

Lisätietoa tilanteen kehittymisestä, jahka sitä tulee saataville!

 

Lisää luettavaa