Markkinoiden paras urheilupeli sai uuden videon jolla esitellään, mitä kentän ulkopuolella tapahtuu

21.09.2015

NBA 2K -pelisarja on kahminut valtavat määrät palkintoja ympäri maailman. Etenkin sen itsetehdyllä pelaajalla pelattava uratila on kerännyt valtavat määrät hehkutusta. Se onkin tasoltaan täysin eri luokkaa esimerkiksi EA:n yksinpelitilojen kanssa.

Tänä vuonna NBA 2K:ssa kerrotaan pelaajan tarina entistä elokuvamaisemmin, ja mukana on ollut esimerkiksi ohjaaja Spike Lee kirjoittamassa pelitilaa. Vaan mitä pelaaja tekee, kun ei ole kentällä donkkailemassa? Alta löytyvä video kertoo, miten kaikkea NBA-pelaajan arkeen kuuluu NBA 2K16 -pelissä.

NBA 2K16 ilmestyy pc:lle, PS4:lle sekä Xbox Onelle 29. syyskuuta.

Lisää luettavaa