Maaliskuu on pyhitetty kaverin kanssa samoilulle – kunnianhimoinen fantasiaseikkailu Outward päivättiin

Tästä hieman välipalaa pahimpaan The Witcher -nälkään!

19.12.2018

Parisen vuotta kehityksessä pyörinyt Outward on saanut nyt virallisen julkaisupäivänsä.

Deep Silverin ja Maximum Gamesin julkaisema roolipeliseikkailu heittää pelaajat keskelle avointa keskiajan fantasiamaailmaa, jonka vaihtelevat konnut ja kolkat tarjoavat löytäjälleen yhtä sun toista tehtävää ja tutkittavaa. Yksinpelin sekä verkon yli tahkottavan moninpelin lisäksi pelin syövereihin voi hypätä myös jaetulta ruudulta yhdessä kaverin kanssa.

Tarkemmin pelin maailmaan ja sen antiin voi tutustua oheiselta trailerilta. Pelin Steam-sivulle pääsee vuorostaan tästä.

Nine Dots Studion työstämä Outward ilmestyy 26. maaliskuuta Xbox Onelle PlayStation 4:lle sekä pc:lle.

Lisää luettavaa