Lukuisia pelaajia ihastuttanut söpöhkö poikahahmo saamassa synkän käänteen? – Viime vuoden menestysroolipeli saamassa uutta lisäsisältöä

29.03.2017

Final Fantasy XV:tä on kehuttu yhdeksi viime vuoden parhaista peleistä, vaikka peliä on myös kritisoitu paljon.

Niin sanottu allekirjoittanutkin vietti pelin parissa huiman määrän aikaa ennen siirtymistään seuraaviin projekteihin. Joihinkin peleihin pystyy uppoutumaan pitkiksi toveiksi ilmankin, että pelikokemus olisi erityisen intensiivinen. Kyseessä on siltikin peli, josta riittää varsin pitkäksi aikaa pelattavaa niille, jotka sitä arvostavat.

Nyt FFXV on vähitellen alkanut saada lisäsisältöä. Pelin lihaskimppuhahmon tarinaa syventävä Episode Gladiolus tuli jo ulos, mutta seuraavaksi on selvästikin vuorossa Episode Prompto. Kameran kanssa pelissä heiluva Prompto on tullut tunnetuksi XV:n ehkäpä sympaattisimpana ja vähiten karskina hahmona.  Alla olevan kiusoittelutrailerin perusteella hahmon tarina tulee saamaan ristiriitaisen käänteen, sillä säyseä kameramies tarttuu aseeseen ja vetää liipaisimesta kyyneleet kasvoillaan.

Mistäköhän armomurhasta tässä on kyse? Se selviää ilmeisesti kesäkuussa, kun lisäosa julkaistaan.

Lisää luettavaa