Kulttiklassikko vuodelta 1994 muistetaan parhaiten traagisesta onnettomuudesta, joka vei pääosatähden hengen – leffasta uusi versio

The Crow saapuu uutena versiona.

Julkaistu:

The Crow -kulttiklassikosta ollaan tekemässä uutta versiota.

Alex Proyasin ohjaama The Crow ilmestyi vuonna 1994. Elokuva muistetaan parhaiten traagisista tapahtumista: Bruce Leen poika Brandon Lee esitti elokuvassa pääosaa eli Eric Dravenia. Lee kuoli ampuma-aseonnettomuudessa elokuvan kuvauspaikalla.

Eric Dravenia esittää uudessa elokuvassa Bill Skarsgard, joka tunnetaan parhaiten Pennywise-klovnina Stephen Kingin romaaniin perustuvista uusista It-elokuvista.

Ensimmäinen The Crow nousi nopeasti kulttielokuvaksi. Se perustui James O’Barrin sarjakuvaan.

Uuden version elokuvasta ohjaa Rupert Sanders.

Tarkempaa tietoa elokuvan kuvausaikatauluista tai julkaisusta ei vielä ole.

Youtube video

Lisää Tilt.fi Googlen ensisijaiseksi lähteeksi