Kuin suoraan pelistä – The Last of Us -sarjan kuvauspaikalta julkaistiin uusia kuvia

Hyvältä näyttää!

HBO:n The Last of Us -sarjasta on saatu lisää uutta nähtävää. Kuvauspaikan päältä napatut otokset esittelevät kasvillisuuden peittämää, pelisarjan tunnelman autenttisesti välittämää kaupunkimaisemaa.

Myös The Mandalorian -tähti Pedro Pascalin esittämästä Joelista saatiin esimakua – ja vieläpä aivan Joelin näköisenä – yhden kuvan muodossa. Pascalin lisäksi rooleissa nähdään muun muassa Bella Ramsey (Ellie), Gabriel Luna (Tommy) sekä myös pelissäkin näytellyt Merle Dandridge (Marlene). Twitteriin ladatun kuvasatsin voi katsastaa uutisen lopusta.

Neil Druckmannin ja Craig Mazinin yhdessä kynäilemä The Last of Us ilmestyy katseltavaksi ensi vuoden puolella. Ensimmäisen tuotantokauden on kerrottu käsittävän kymmenen jaksoa.

Lähde: Eurogamer