Klonkku seikkailee oman Sormusten Herra -pelinsä pääosassa – julkaisu vielä parin vuoden päässä

Sormusten Herra: Klonkku tulee parin vuoden päästä.

26.03.2019

Saksalaisstudio Daedalic työstää täyttä häkää Klonkun seikkailujen ympärillä pyörivää Sormusten Herra -nimikettä.

Simppelisti nimetty The Lord of the Rings: Gollum keskittyy kaikkien tuntemaan yskähtelijään ennen Sormusten Herra -juonikuvioiden käynnistymistä. Daedalicin lisenssi pohjatuu nimenomaan Tolkienin kirjoihin, joten esimerkiksi Andy Serkisiä lienee turha odotella takaisin Klonkun tulkitsijaksi. Kehittäjät eivät ole toistaiseksi paljastaneet edes pelinsä genreä, mutta studion meriittilistalta voi bongailla useampiakin point and click -seikkailuja, joten moinen ei olisi ainakaan kaukaa haettu ajatus.

The Lord of the Rings: Gollum on tarkoitus julkaista vuonna 2021 pc:lle sekä vielä nimeämättömille konsoleille.

Lähde: Eurogamer

Lisää luettavaa