Klonkku ryömii omalla pelillään konsoleille ja pc:lle syyskuussa – tässä uusi traileri

The Lord of the Rings: Gollum esittäytyy tuoreella pelikuvalla.

08.07.2022

Daedalic Enterainmentin työstämästä The Lord of the Rings: Gollum -pelistä on saatu uutta traileria.

Uudella videolla on tarjota nyt kunnollisemmin varsinaista pelikuvaa Keski-Maahan sijoittuvasta, Klonkun tähdittämästä hiiviskelyseikkailusta. Matkan varrella päästään hiippailemaan niin syvällä Synkmetsässä kuin Barad-dûrin luolastoissa. Tarinansa osalta peli pyrkii valottamaan, mitä myös Sméagolina tunnettu hahmo oikein puuhaili The Fellowship of the Ringin tapahtumien taustalla.

The Lord of the Rings: Gollum julkaistaan 1. syyskuuta PlayStation- ja Xbox-konsoleille sekä Steamin kautta pc:lle. Switch-version on määrä ilmestyä myöhemmin kuluvan vuoden aikana.

Lisää luettavaa