Kitarat viritykseen ja rumpukapulat kouraan – Rock Band 4 sai varmahkon julkaisupäivän

15.06.2015

Amazon -verkkokauppa paljastaa jälleen kerran isoja asioita – sivu on lisännyt Rock Band 4:n ennakkotilattavaksi ja sen julkaisupäivämääräksi on lyöty 6. lokakuuta. On totta, että vähittäiskauppiaat ovat joskus väärässä julkaisupäivämäärien suhteen mutta ajoitus puhuu puolestaan: samoihin aikoihin tullaan julkaisemaan myös bändipelin kovin kilpailija, Guitar Hero Live, joka kylläkin on vielä vailla tarkkaa julkaisupäivämäärää.

Amazon kertoo täyden pelisetin hinnaksi 249,99 dollaria (noin 220 euroa) mutta Rock Band 4:n pystyy tietysti ostamaan myös erikseen, ilman soittimia. Ennakkoon on myös tiedossa, että vanhan konsolisukupolven soittimet tulevat toimimaan myös uudessa pelissä.

Rock Band 4 on pelisarjan ensiesiintyminen uuden sukupolven konsoleilla – sen julkaisualustoina toimivat Playstation 4 ja Xbox One.

Lähde: Theverge.com

Lisää luettavaa