Kickstarter-ennätykset murskannut jatko-osa esittäytyy uusissa kuvissa – näyttää jo paljon aiempaa paremmalta!

Lähes 20 vuotta odotteluahan vilahti aivan yhdessä hujauksessa!

17.01.2018

Vuoden 2015 E3-messujen jälkimainingeissa Kickstarter-ennätykset tyylipuhtaasti rikkonut Shenmue III esittäytyy jokusen uuden kuvakaappauksen voimin.

Aiemmin julkaistu kuvamateriaali on herättänyt pelaajissa reilusti epäilyksiä Shenmue III:n ulkoasun rosoisuudesta. Tuoreet kuvakaappaukset osoittavat kuitenkin kehitystä tapahtuneen selvästi, erityisesti aiemmin karkeiden hahmomallien osalta. Isäpappansa murhannutta Lan Di -pahista edelleen etsiskelevä Ryo Hazuki ja mystinen Shenhua näyttävät uusissa otoksissa reilusti aiempaa luonnollisemmilta. Myös pelimaailma näyttää jokseenkin autiosta olemuksestaan huolimatta varsin nätiltä.

Yu Suzukin luotsaaman YsNet-studion Shenmue III:n tarkkaa julkaisupäivää ei ole edelleenkään – 17 vuoden odottelun – jälkeen paljastettu. Vahvat vihjailut osoittaisivat kuitenkin kuluvan vuoden loppuun. Vihdoinkin.

Lähde: Eurogamer