Uncharted-elokuvasta on muodostunut hitti 100 miljoonan lipputuloilla.
Ensi-iltaviikonlopun aikana tienatut massit tuntuvat vakuuttaneen Sonyä jo siinä määrin, että elokuvaa kutsutaan ”franchise”-nimellä. Tämähän luonnollisesti vihjailisi siihen suuntaan, että Tom Holland nähdään Nathan Drakena vielä ainakin toisen – todennäköisesti useammankin – leffan verran.
Fandangon Eric Davisin laskelmien mukaan pelielokuvista paremmin ensimmäisenä viikonloppunaan ovat tienanneet Yhdysvalloissa ainoastaan vuoden 2001 Tomb Raider, Detective Pikachu sekä kohta jatko-osan saava Sonic the Hedgehog (Suomessa Sonic the Movie).
Ruben Fleischerin ohjaama Uncharted pyörii Suomenkin elokuvateattereissa paraikaa.
Lähde: TheGamer