Kaikkien musiikkipelien äiti uusii sekä ohjaimen että pelikokemuksen

Guitar Hero Live tuo suositun pelisarjan uudelle sukupolvelle.

Koska hiljattain kuulimme Rock Band -sarjan paluusta, oli vain ajan kysymys milloin myös kitarasankarien ykköspeli Guitar Hero palaa keskuuteemme. Tämä tapahtuukin jo ensi syksynä tänään julkistetun Guitar Hero Liven muodossa.

Guitar Hero Live tuo mukanaan kaksi keskeistä uudistusta. Ensinnäkin peliohjain pistetään remonttiin: Entisten viiden rinnakkain sijoitetun painikkeen sijaan painikkeita on nyt kuusi, kolme kahdessa rivissä.

Toinen uudistus muuttaa pelin visuaalista kokemusta keskeisesti. GH Live on nimittäin ensimmäisen persoonan peli, kuten alla oleva, oikeilla näyttelijöillä toteutettu trailerikin vihjaa.

Keskeinen uuditus löytyy myös pelimoodeista. Guitar Hero Live on pääpelimuoto, jossa pelaajat pääsevät kokemaan unelmansa rock-tähteydestä. Guitar Hero TV puolestaan tuo pelaajien käyttöön ”pelattavien musiikkivideokanavien verkoston”, jonka kautta voi siis vaikkapa tutustua uuteen musiikkiin kitaraohjaimen parissa.

Guitar Hero Live ilmestyy syksyllä uuden ja vanhan sukupolven PlayStationille ja Xboxille, sekä Wii U:lle. Alta voit katsoa pelin julkaisutrailerin.

Lisää luettavaa