Journey-kehittäjien uutuuspeli saapuukin Nintendo Switchille vasta ensi vuonna

Sky: Children of the Lightin Switch-julkaisu siirtyi ensi vuoteen.

27.08.2020

Thatgamecompany on lykännyt Sky: Children of the Light -seikkailun Nintendo Switch -versiota myöhemmäksi.

Kehittäjien mukaan syy pelin viivästymiseen johtuu COVID-pandemian aiheuttamista mutkista, minkä johdosta studio tarvitsee pari kuukautta lisäaikaa kehityksen loppuunsaattamiseksi. Täten pelin julkaisuikkunaa on siirretty vuoden 2021 puolelle. Alun perin pelin oli määrä ilmestyä tämän vuoden kesällä.


Sky: Children of the Light julkaistiin alkujaan iOS-laitteille heinäkuussa 2019. Viime huhtikuussa peli saatiin myös Android-käyttäjien ulottuville.

Lisää luettavaa