Jatko-osaa kulttiklassikolle on odotettu nyt 20 vuotta – nyt sitä työstävää studiota kohtaan karmeita syytöksiä

Karmeita asioita tällaiset.

28.02.2023

Beyond Good & Evil ilmestyi vuonna 2003. Jatko-osaa sille on odoteltu nyt 20 vuoden ajan. Jatkoa on työstetty vuosia, ja sen julkaisua on siirretty lukemattomia kertoja eteenpäin. Mitään tietoa ei ole, milloin se viimein ilmestyy.

Beyond Good & Evil 2:sta työstää Ubisoft Montpellier -studio. Nyt studion toimia tutkitaan tarkemmin, sillä on käynyt ilmi, että lukemattomat studion työntekijät ovat joutuneet sairauslomille stressin ja loppuunpalamisen takia.

Montrealilaisen asiaa tutkivan tahon mukaan kymmenet studion työntekijät ovat joutuneet sairauslomalle stressin takia. Osa heistä on lopettanut työnsä studiolla kokonaan.

Nyt Ubisoft on myöntänyt, että Montpellierin studioilla on ollut ongelmia työyhteisön jaksamisen kanssa. Kotakun mukaan se onkin palkannut ulkopuolisen tahon tutkimaan studion sisäisiä ongelmia.

Myös monet studion johtohahmoista ovat lopettaneet pelin parissa työskentelyn.

Lisää luettavaa