Ubisoft ilmoitti aavistuksen epämääräisen julkaisuajankohdan tulevalle Assassin’s Creed -pelilleen.
Koodinimellä Assassin’s Creed Red kulkeva seikkailu johdattaa pelaajansa tällä kertaa feodaaliajan Japaniin. Nyt Ubisoft-pomo Yves Guillemot on vahvistanut, että studio tähtää pelin julkaisun tapahtuvan tulevan tilivuoden loppuun mennessä – ja sehän loppuu maaliskuussa 2025. Yleisesti ottaen Assassin’s Creed -pelit on kuitenkin pyritty saamaan markkinoille jouluksi, joten julkaisu saattaa hyvinkin tapahtua jo ennen vuoden loppua – toki mikäli peli on vain saatu siihen mennessä valmiiksi.
Assassin’s Creed Redistä ei ole vielä pukahdettu oikeastaan mitään tarinallisia saati pelimekaanisia yksityiskohtia. Kyseessä on kuitenkin Odysseyn ja Valhallan kaltainen jättijulkaisu, jonka pääosassa on huhuttu olevan naisprotagonistin.
Sarjan aiempi osa, astetta pienemmän mittakaavan Assassin’s Creed Mirage julkaistiin viime vuoden lokakuussa.
Lähde: Eurogamer