Assassin’s Creed -sarjan elokuvaversio etenee kohti todellisuutta, ja nyt Deadline Hollywood raportoi projektin tuoreimmasta näyttelijäkiinnityksestä. Sivuston mukaan elokuvaa tähdittää muun muassa Inception (2010) ja The Dark Knight Rises (2012) -leffoista tunnettu Marion Cotillard.
Cotillardin roolia elokuvassa ei ole tarkennettu, mutta pääosaan buukattiin jo aikapäiviä sitten Prometheus (2012) -leffan tähti Michael Fassbender. Cotillardin kiinnitys ei ole kovin yllättävä, sillä sekä Fassbender että Cotillard tähdittävät myös Assassin’s Creedin ohjaavan Justin Kurzelin tuoretta Macbeth-filmatisointia.
Ranskalaisnäyttelijä Marion Cotillard voitti Oscarin vuoden 2007 roolistaan Édith Piafina elokuvassa Pariisin varpunen. Myös Fassbender on ollut Oscar-ehdokkaana, ja voisikin sanoa, että Assassin’s Creedillä on jo näiden kahden perusteella paremmat näyttelijät kuin peleihin perustuvilla elokuvilla yleensä.
Se, saadaanko Assassin’s Creedin alati turpoavasta tarinasta järkevää elokuvaa aikaan, selviää 21. joulukuuta 2016. Gamespotin mukaan leffa tulee ensi-iltaan vain viikko ensimmäisen Star Warsin spin-off -leffan jälkeen, joten kilpailu ainakin tulee olemaan kova.