Huonoja uutisia Harry Potterin ystäville: Daniel Radcliffea ei kiinnosta palata vanhaan rooliin

Ei kannata odottaa henkeä pidätellen uutta Potter-leffaa vanhalla jengillä

18.03.2022

Harry Potter on aina vain kuumaa kamaa, vaikka kirjasarjan viimeinen osa julkaistiin vuonna 2007 ja elokuvistakin viimeinen sai ensi-iltansa vuonna 2011. Tuon jälkeen Potter-hommia on jatkettu muun muassa Eddie Redmaynen tähdittämillä Ihmeotukset-elokuvilla sekä Harry Potter ja kirottu lapsi -näytelmällä. Pelipuolella odotetaan sitten kuumeisesti Hogwarts Legacy -peliä.

Vanhoista Potter-elokuvista tuttu ohjaaja Chris Columbus heitti taannoin ilmaan idean, että Kirottu lapsi -näytelmä voitaisiin tehdä elokuvaksi vanhalla tutulla porukalla. Columbus ohjasi Daniel Radcliffea, Emma Watsonia ja Rupert Grintia, kun nämä olivat vielä pikkulapsia, ja olisi mielenkiintoista tuoda tuttu trio vanhoihin rooleihin, kun nämä ovat kasvaneet kolmikymppisiksi. Tuottoisaakin se varmasti olisi, kun 2000-luvun alussa Potter-elokuvia seuranneet pääsisivät heittäytymään nostalgisiin tunnelmiin.

Harry Potterin roolista tuttu Radcliffe ei kuitenkaan ideasta innostu. The New York Timesin haastattelussa Radcliffe kertoo, että hän kokee juuri päässeensä Potterin varjosta pois, ja näyttelijä haluaa mieluummin jatkaa urallaan eteenpäin kuin palata menneeseen.

”Olen todella tyytyväinen nykytilanteeseeni, ja [Potteriksi] palaaminen olisi valtava muutos elämässäni. En halua sanoa, etten koskaan voisi tehdä niin, mutta esimerkiksi Tähtien sodan tyypeillä meni 30 tai 40 vuotta, ennen kuin he palasivat entiseen. Minulla on kulunut vain 10 vuotta. En todellakaan ole kiinnostunut sen tekemisestä juuri nyt”, Radcliffe sanoo.

Näin kävi tällä kertaa. Tai katsotaan nyt, voisiko Radcliffen mieli muuttua, jos elokuvastudio lisäisi muutaman nollan palkkiotarjoukseensa.

Lisää luettavaa