Huippusuosittu Xbox Game Pass suuntaa pc:lle – myös Steam kasvaa sekin uudella pelattavalla

Microsoft satsaa pc-pelaamiseen huolella.

Xbox Onelle kaksi vuotta sitten julkaistu Xbox Game Pass -palvelu saapuu myös pc:lle.

Aiemmin jo pariin otteeseen huhuiltu pc-julkaisu varmistui nyt suoraan Microsoftin taholta. Perusidealtaan myös pc:n Game Pass tarjoaa kuukausimaksua vastaan pelattavaa Windows 10 -käyttäjille yli sadan pelin valikoimasta, jota kasvatetaan aina kuukauden välein parilla uudella pelillä.

Microsoftin yksinoikeusnimien lisäksi mukaan sisältyy pelejä lukuisilta yhteistyöjulkaisijoilta, kuten Bethesdalta, Deep Silverilta, Devolver Digitalilta, Paradox Interactivelta ja SEGAlta. Lisää Xbox Game Passin pc-versiosta ja sen pelitarjonnasta lupaillaan kuultavan E3-messuilla 9. kesäkuuta.

Xbox Game Passin yhteydessä Microsoftin on myös tarkoitus tuoda omia pelejään muillekin jakelualustoille, kuten Steamiin. Aiemmin vain Microsoft Storen kautta tarjoillut yksinoikeuspelit julkaistaneen siis jatkossa samanaikaisesti myös Steam-käyttäjien ulottuville. Näistä ensimmäisiin lukeutuu viime maaliskuussa pc:lle vahvistettu Halo: The Master Chief Collection sekä Age of Empires -sarjan pelit. Myös tuleva Gears 5 saadaan sekin välittömästi sekä Microsoft Storen että Steamin puolelle.

Lähde: Xbox Wire