Huippuodotetun uutuuspelin julkaiseva studio poisti kiistellyn kopionestojärjestelmän pelistään jo ennen virallista julkaisua

Denuvo sai lähtöpassit.

21.07.2021

Huippuodotettu Humankind-strategiapeli ilmestyy pc:lle elokuussa.

Nyt Amplitude Studios on kertonut poistavansa siitä kiistellyn Denuvo-kopionestosuojauksen.

Peliä on voinnut testailla suljetussa betassa jo vähän aikaa. Studio on saanut paljon palautetta Denuvosta ja etenkin siitä, että kiistelty kopionestojärjestelmä vaikuttaa pelin toimivuuteen pahemman kerran.

Studion toimitusjohtaja Romain de Waubert kertoi pelin foorumilla, että heille on tärkeää, että mahdollisimman moni ostaa pelin, ja että vaikka Denuvo-kopionsuojausjärjestelmä yleensä muuretaankin muutamassa päivässä, se auttaa silti pelin myynteihin todella paljon.

Denuvo on kuitenkin Romain de Waubertin mukaan vaikuttanut niin paljon paljon tekniseen sujuvuuteen, että he päättivät poistaa sen kokonaan pelistä jo kuukautta ennen sen julkaisua.

Lisää luettavaa