HS: Huolestunut perheenisä kauhuissaan – mobiilipelin mainoksissa viittauksia kannabikseen, poliisi: ”Kannattaa tehdä rikosilmoitus”

Perheenisä järkyttyi.

10.10.2017

Helsingin Sanomat kertoo tänään nettisivuillaan, miten heihin otti yhteyttä huolestunut isä. Isä kertoi, että Sling Kong– ja Talking Tom Gold Run -mobiilipelien aikana nähdyissä mainoksissa on nähty kannabisaiheisia mainoksia.

Talking Tom -peleissä ikäraja on neljä vuotta. Sling Kongin suositusikärajaksi on mainittu yhdeksän vuotta, sillä peli sisältää vähän tai lievää sarjakuva- ja fantasiaväkivaltaa”, HS:n uutisessa kerrotaan.

Huolestuneen isän mukaan piirretyssä kuvassa oli kannabiskasveja. Isä tunnisti kuvista myös hampun lehden. Perhe selasi läpi mobiilipelikauppapaikkoja ja huomasi, että kannabikseen liittyviä pelejä on niissä kymmeniä. Yleensä niissä viljellään omaa kannabistarhaa.

Helsingin Sanomat otti yhteyttä Helsingin poliisin rikoskomisarioon Jari Pynnöseen. Hän kertoi, miten ”asiaa olisi syytä alkaa selvittää”.

Hän myös kertoi, että asiasta kannattaa tehdä rikosilmoitus. Samaan hengenvetoon hän kuitenkin epäili, ettei peleille voi tehdä mitään, sillä ne on julkaistu ulkomailla.

HS:n uutisen löydät täältä.

Lisää luettavaa