Hellblade: Senua’s Sacrificen menestys odotettua parempaa – myös kehittäjät ovat ymmällään

Kelttisoturi Senuan taival on maittanut monelle.

30.10.2017

Ninja Theoryn kehittämä Hellblade: Senua’s Sacrifice on myynyt odotettua paremmin.

Mielenterveysongelmien kanssa painivan Senuan tarinaa seuraavan toimintapelin ei odotettu saavuttavan sille toivottuja myyntilukuja aivan äkkiseltään. Studion yllätyksenä peli saavutti kuitenkin tavoitteensa jo kolmessa kuukaudessa julkaisustaan, kertoo avainkehittäjä Tameem Antoniades VentureBeat-sivustolle antamassaan haastattelussa. Koska Hellblade: Senua’s Sacrifice kehitettiin alusta alkaen ilman ulkopuolista julkaisijaa, ovat myös pelistä saadut tuotot jääneet pitkälti studion itsensä kätösiin. Antoniades onkin ilmaissut halunsa julkistaa tarkempia myyntilukuja kannustaakseen myös muita pelikehittäjiä työskentelemään ilman ulkopuolisia toimijoita.

Viime elokuussa julkaistu Hellblade: Senua’s Sacrifice pelattavissa PlayStation 4:llä sekä PC:llä.

 

Lisää luettavaa