”Hei, kiltti, saisinko kouria rintojasi?” – Esittelyssä täysin sekopäinen japanilaispeli, joka ei sovellu alle 18-vuotialle

16.03.2016

Sanoimmeko alle 18-vuotiaille? Tarkoitimme ihmisille. Miehille, naisille, kellekään.

Moni suomalainen on aidosti kiinnostunut Japanista. Kyseessä tuntuisi olevan valtio, joka on hyvin toisenlainen kuin kaikki muut. Kertovathan japanilaiset roolipelitkin jo, että ihmisillä siellä on todella erikoisen värisiä ja muotoisia hiuskuontaloitakin… Tämän lisäksi tuolla luovan hulluuden maassa on tehty rutkasti pelejä, joita iso osa meistä tulee muistelemaan varmasti vielä kiikkustuolissakin.

Mitä moni ei ehkä tiedä, on että useissa lännessäkin ilmestyneissä japanilaispeleissä on usein sensuroitu useita sangen kummallisia asioita. Monissa Final Fantasy 7:n kaltaisissa roolipeleissä esimerkiksi on bordelleja ja kaikenlaista pientä pervoilua, jota leikkaillaan Japanin ulkopuolella ankarallakin kädellä. Niin sanottu allekirjoittanut aikanaan yllättyi kuullessaan Sega Saturnin suosikkipelinsä Dark Saviorin sensuroinneista. Pelin Eurooppa-versiossa käytettiin valuuttana suklaata, pulloja ja lehtiä, kun taas Japanissa tilalle oli tietystikin ollut tupakkaa, viinaa ja pornolehtiä. Ihmekös suklaa ei oikein istunutkaan pelin vankilasaarelle – tosin eihän sitä silloin pikkunassikkana osannut edes kyseenalaistaa.

Tästä päästäänkin tämän kolumnityylisen uutisen peliin nimeltä Senran Kagura: Estival Versus, joka ilmestyi PS4:lle ja PS Vitalle maanantaina Japanissa.

Senran Kagura -sarja pyörii nuorten naisten valtavien ninjataisteluiden ympärillä. Naiset luonnollisestikin vähentävät vaatteitaan taistelun edetessä. Jo pelin sisäkannessa on näkyvillä paljon rintaa ja levyssä märkä t-paita -tyylistä kamaa. Screen Shot 2016-03-16 at 10.49.55

Pelin alussa kaksi siskosta rukoilee hautausmaalla kuolleen siskonsa puolesta. Äkkiä heistä toinen kuitenkin huomaa jotakin – ja totta kai paljastelee hieman siinä samassa.

Screen Shot 2016-03-16 at 10.51.04

Toinen siskopa läimäyttää toista pepulle ja kummastelee, mitä tämä on löytänyt.

Screen Shot 2016-03-16 at 10.52.28

He löytävät vanhan naisen, joka suorittaa jonkinlaista rituaalia, jolla hän aikoo herättää kuolleen kolmannen siskoksen henkiin. Yhtäkkiä arkusta pelmahtaa ilmoille räjähdys, joka heittää kaksi muuta siskosta taaksepäin. Noh, blondihan yllättäen ainoastaan kiihottuu kokemastaan kivusta. Niiiiin paljon.

Screen Shot 2016-03-16 at 10.54.22

Ilmeisestikin järkevämpi siskoksista (tietenkin se brunetti) pyytää blondia lakkaaman olemasta typerä. Blondi Ryona ei kuitenkaan pidä sanasta typerä, vaan haluaa ennemmin, että häntä kutsutaan nartuksi tai emakoksi. (Mene ja tiedä!)

Screen Shot 2016-03-16 at 10.56.23

Pian seuraa taistelu, jossa nähdään toistaiseksi eniten paljasta pintaa. Hahmot nimittäin pystyvät japanilaiseen tyyliin muuttumaan superninjoiksi, mutta muutoksen ajaksi vaatteet katoavat kokonaan.

Ryona vetää videolla jalkovälistään käärön, jota pelin muut hahmot normaalisti pitävät rintojensa välissä. Ryonalla on kuitenkin vähemmän rintavarustusta, joten hän, hmm, säilyttää kääröä jossain muualla.

Tähän loppuun vielä pelin ilomielinen – ja jälleen kerran rintava – alkuvideo.

On se Japani outo maa.

Lisää luettavaa