Häirikkö riivasi pelitapahtumia järjestävää Geoff Keighleytä illan Gamescomin Opening Night Live -lähetyksessä.
Kesken mahtipontisten Starfield-esittelyjen ja ennen Todd Howardin lavalle saapumista, kipusi parrasvaloihin myös sinne kuulumaton häirikkö. Lähetyksen tunnelman hetkeksi pilannut miekkonen hoki kerta toisensa jälkeen haluavansa päästä pelaamaan seuraavaa GTA-peliä.
Uhkaavaltakin tuntunut tilanne rauhoittui nopeasti turvamiesten saavuttua lavalle eikä mokoma häirikkö lopulta saanut osakseen, kuin yleisön buuauksia. Kokenut esiintyjä Geoff Keighley puolestaan hoiti hommansa mallikkaasti eteenpäin hämmentävästä tilanteesta huolimatta.
Aiemmin vastaava tilanne tapahtui viime vuoden The Game Awards -tapahtumassa, juontajanaan myöskin Keighley.
Episodin voi katsastaa alle upotetulta videolta noin 59 minuutin kohdalta.