Ranskalaisstudio Spiders on julkaissut maistiaisia tulevasta SteelRising-pelistään.
Muun muassa GreedFallilla ja The Technomancerilla ansioituneen kehittäjän seuraava tuotos johdattaa pelaajat vaihtoehtoiseen 1789-luvun Pariisiin, jonka kaduilla ja kujilla taistelut soljuvat niin ikään Soulslike-pelien hengessä – joskin omalla akrobaattisella kikkailullaan. Uusi traileri esittelee nimenomaan sankarina tähdittävän Aegis-hahmon liikearsenaalia, minkä ohella pelin vihollistarjonnasta saadaan siitäkin hieman esimakua.
SteelRising on kehitteillä pc:lle, PlayStation 5:lle sekä Xbox Seriesille. Julkaisun on määrä tapahtua ensi vuoden puolella.
Lähde: PlayStation Blog