God Eater -tekijöiden Souls-toiminta näyttää elonmerkkejä – uutta pelikuvaa julkaistu

Code Vein näyttäisi vielä sittenkin saapuvan.

08.05.2019

Hetkisen aikaa hiljaisuudessa rypenyt toimintaroolipeli Code Vein on antanut kuulua itsestään niin pelikuvan kuin lähestyvän moninpelitestin muodossa.

Pelin julkaisija Bandai Namco on ilmoittanut järjestävänsä pelistä suljetun testijakson, joka päästää kokeilemaan seikkailun alkupuoliskoa yhdessä muiden pelaajien kanssa. PlayStation 4:lle ja Xbox Onelle rajatun verkkotestailun on tarkoitus käynnistyä vielä tämän kuun tienoilla. Tarkempia yksityskohtia testijaksosta ja sen aikataulusta ilmoitettaneen lähiaikoina. Verkkotestailun lisäksi pelistä saatiin myös yli vartin edestä uutta pelikuvaa. Game Informerin tarjoilema videopätkä on katsottavissa uutisen lopusta.

Vuonna 2017 julkistetun Code Veinin piti ilmestyä alkujaan jo viime syyskuussa. Sittemmin peliä lykättiin tälle vuodelle vailla sen tarkempaa julkaisuikkunaa. Peli on kehitteillä PS4:n ja Xbox Onen lisäksi myös pc:lle.

Lähde: Game Informer

YouTube video

Lisää luettavaa