Ghostbusters-ohjaaja Ivan Reitman on kuollut

Ivan Reitman on poissa.

Muun muassa kahden ensimmäisen Ghostbusters-elokuvan ohjaajana parhaiten muistettu Ivan Reitman on kuollut. Reitman oli kuollessaan 75-vuotias.

Reitman ohjasi uransa aikana ikimuistoisia 1980- ja 1990-luvun komedioita kuten Twins – Identtiset kaksoset ja Lastentarhan kyttä.

Elokuvaohjausten lisäksi hänet tunnettiin tuottajana. Hän tuotti Heavy Metalin, Delta-jengin, Beeethovenin ja Space Jamin kaltaisia megahittejä ja kulttielokuvia.

Reitman kuoli kotonaan Kaliforniassa lauantai-iltana. Kuolinsyytä ei kerrottu julkisuuteen.

Lisää luettavaa