Fallout 4:stä nyt jo runsaasti arvioita ulkona – Onko peli sittenkään odotuksen arvoinen?

09.11.2015

Fallout 4:ää on odotettu kuin kuuta nousevaa – ei, kuin aurinkoa nousevaa! – ja nyt odotus on vihdoin tulossa tiensä päähän. Ensimmäiset paikat Suomessa alkavat myydä peliä vielä tämän illan tai yön puolella, mutta maailmalla kriitikot ovat saaneet tahkota jo jonkin aikaa. Onkin aika ottaa selvää, mitä maailmalla pelistä sanotaan.

Metacritic-keskiarvo Fallout 4:lle on tällä hetkellä seuraavanlainen:

  • PC:lle 89 pistettä (11 arvioijalta)
  • PS4:lle 89 pistettä (39 arvioijalta)
  • Xbox Onelle 91 pistettä (21 arvioijalta)

Voitaneen siis heti kärkeen todeta, että kyseessä on ehdottomasti Fallout-nimen ansaitseva peli. Näin odotetun pelin ollessa kyseessä peliarvioijien joukossa voi lisäksi olla myös sellaisia keskiarvoa laskevia arviointeja, jotka pyrkivät saamaan medialleen lisähuomiota tai jotka muuten vain ovat antaneet hypen nousta kohdallaan jo liiankin korkealle. PS4-versio esimerkiksi on saanut pistearvot 68 Cheat Code Centralilta ja 60 RPGamerilta, mikä tuntuu melko selkeältä aliarvioimiselta verrattuna suurempiin pelimedioihin.

Yhdysvaltalainen IGN on muistanut Fallout 4:ää arvosanalla 9,5/10, ja heidän antamansa plussat ovat seuraavanlaiset:

  • Uskomaton maailma
  • Mainio crafting-systeemi
  • Hyvä tarina ja hahmot
  • Valtavasti vaihtelua

Miinukseksi IGN mainitsee bugit, joista Bethesdan pelit ovatkin hieman surullisenkin kuuluisia. Loppukaneetti kuuluu kuitenkin seuraavasti:

Uskomaton maailma, mainio crafting-systeemi, vahva tarina ja vahvat hahmot ja moni muu asia ansaitsevat Fallout 4:lle kiistattoman suosituksen.

Fallout 4 on laskeutunut!

Lisää luettavaa