Facebook-kommentoijat puolet fiksumpia kuin sanomalehtien palstoilla nimimerkkien takaa trollaavat

15.10.2013

Kentin yliopiston professorin Ian Rowen tekemän tutkimuksen mukaan sanomalehtien sivuilla nimettömänä trollaaminen tekee ihmisistä kaksi kertaa aivottomampia kuin omalla nimellään riitelevistä.

Tutkimuskohteena oli The Washington Post -lehti. Rowen mukaan ihmiset olivat puolet kärkkäämpiä kommentoidessaan uutisia nimettöminä verrattuna siihen, kun uutisia kommentoitiin omalla nimellä Facebook-liitännäisen kautta.

Facebook-kommentaattorit olivat kuitenkin ivoissaan ja kommenteissaan henkilökohtaisempia kuin nimimerkkien takaa rykivät.

Kun LA Times -lehti muutti kommenttikenttiään niin, että sivuston käyttäjän piti kommentoida siellä omien Facebook-tunnustensa kautta nimettömänä huutelun sijaan, keskustelun taso parani huomattavasti.

”Trollit eivät halua ystäviensä tietävän heidän olevan trolleja”, LA Timesin verkkoversion päätoimittaja Jimmy Orr kertoi.

Asiasta kertoi Techcrunch.

Lisää luettavaa