F1-sirkuksen kiemuroihin sijoittuva manageripeli julkaistaan kesällä – kehittäjänä monessa mukana ollut Jurassic World Evolution -studio

F1 Manager 2022 päästää tutustumaan F1-maailman kiemuroihin.

08.03.2022

Frontier Developments työstää F1-maailman kiemuroihin sijoittuvaa F1 Manager 2022 -peliä.

Julkistustraileri ei vielä kerro sen suuremmin pelillisiä yksityiskohtia, mutta pelaajan lupaillaan pääsevän luotsaamaan omaa F1-tallia kohti mestaruuksia. Kokemuksen tulisi olla autenttinen autopäivityksineen sekä kuljettaja- ja henkilöstövalintoineen – kaikki pitäisi saada tietysti kuntoon budjettirajoitusten puitteissa.  Virallisen lisenssin myötä tarjolla on myös televisiolähestysten kaltainen presentaatio.

Kehittäjä Frontier Developments on työstänyt aiemmin esimerkiksi huvipuistoihin, eläintarhoihin ja Jurassic World -maailmaan sijoittuvia rakentelusimulaatioita.

F1 Manager 2022 julkaistaan kesän mittaan pc:lle sekä Xbox- ja PlayStation-konsoleille.

Lähde: Eurogamer

Lisää luettavaa