EA paljastaa NHL 15 -pelin huomenna – Näitä uudistuksia pelaajat haluavat nähdä

04.05.2014

Electronic Arts kertoi Twitterissään, kuinka saamme huomenna kuulla uusia paljastuksia pelisarjan seuraavasta osasta. NHL 15 -pelin on huhuiltu tulevan myös uusille konsoleille, mutta mitä me haluamme pelisarjan uusimmassa osassa nähdä? Teimme viiden kohdan listauksen ominaisuuksista, jotka parantaisivat pelikokemusta huomattavasti.

Listan toiveet eivät ole missään sen kummemmassa järjestyksessä, mutta ovatpahan  asioita, joiden näkisi mielellään parantuvan NHL 15 -peliin.

1) Suomen Liiga ajan tasalle

Kotimainen Liiga on aina ollut vähän sinne päin työstetty. Tähän olisi mukava saada muutos. Miten olisi myös useammalle pelaajalle aito kasvokuva?

2) Urapelitila kuntoon

Pelitila, jossa ohjastetaan vain yhtä pelaajaa hänen kivutessa kohti NHL:n pistepörssin kärkeä on ärsyttävän vajavainen. NBA 2K -pelisarjasta suoraan lainattu mahdollisuus vaikuttaa pelaajan sanomisiin kaukalon ulkopuolella jäi viime vuoden versiossa täysin vajaaksi.

3) Urapelitilaan Eurooppa mukaan

Tiedetään, ei tule tapahtumaan jo ihan sopimusteknisistä syistä. Mutta mikä olisikaan hienompaa kuin tehdä Teemu Selänteet ja parin kotimaisen Liiga-kauden jälkeen hypätä lentokoneeseen ja nousta eurosarjojen kautta NHL-joukkueeseen?

4)  Bugiranteet ja muut iljetykset pois

NHL 14 -pelissä oli yhä paikkoja, mistä sai liki varman maalin. Pelimekaniikkaa on parannettu koko ajan, ja monilla onkin vahva usko siihen, että tänä vuonna ei mitään liian helppoa maalintekotyyliä löydy. B-pisteiden välistä hyvältä laukaisusektorilta kiekon pitääkin upota maaliin, mutta lisää satunnaisuutta silti, kiitos!

5) Manageripelitila täysin uusiksi

Ollaanpa ihan rehellisiä: NHL-pelisarjan manageritila on ollut viimeiset vuodet todella ärsyttävä lähinnä siksi, ettei siinä ole koettu oikeastaan minkäänlaisia muutoksia pitkään aikaan. Käyttöliittymä uusiksi ja uusia ominaisuuksia mukaan!

Lisää luettavaa