EA otti SimCity-valituksista opikseen: The Sims 4 ei tule vaatimaan nettiyhteyttä

Ensi vuonna ilmestyvä The Sims 4 ei tuoreimpien tietojen mukaan tule edellyttämään nettiyhteyttä, toisin kuin uusin SimCity-peli. Tiedon paljasti Electronic Arts -johtaja Frank Gibeau tuoreessa haastattelussa, kertoo Gameranx.

”Viime kuukausina olemme alkaneet tehdä muutoksia sellaisiin liiketoiminnan käytäntöihin, joista pelaajat eivät selvästikään pidä,” Gibeau kertoo. SimCityn kritisoitu online-vaatimus otettiin siis huomioon ja Gibeaun mukaan The Sims 4:stä tulee ”yksin pelattava, offline-kokemus”

Lisäksi Gibeau kertoo, että SimCitya on alkuongelmistaan huolimatta myyty jo kaksi miljoonaa kappaletta ja pelaajien määrä on pysynyt tasaisena. Hän myös korostaa, että yhtiö kyllä kuuntelee saamaansa palautetta ja muuttuu sen mukaan. Aiemmin tänä vuonna EA äänestettiin toista kertaa peräkkäin Yhdysvaltain huonoimmaksi yhtiöksi, mikä on hieman yliampuva tuomio, mutta kertoo pelaajien tuohtumuksesta.